Ladataan…

SRK:n julkaisumyymala

Tahdon
Tahdon
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Hinta
18,00 €

Harri Vähäjylkkä

Piirrokset Anna Ratilainen

Oli yhteinen usko, rakkaus ja luottamus. Lisäksi oli pesukone, säkkituoli, vanha pulpetti ja parisänky. Siinä oli jo hyvänlaisesti yhteisen elämän rakennuspuita.

Joku sanoi että arkikin tulee. Me päätimme, että varmasti ei tule!

***

− Ja nyt naimisiin menossa? Jouni hymyili. − Katsotaas... Nämähän onkin ihan kohta nämä häät. Siksi varmaan halusittekin tavata näin piakkoin?

Tuli hetken hiljaisuus. Lauriina siirtyi sohvalla ihan kiinni Markukseen. Markus karaisi kurkkuaan. Ääni kuulosti silti käheältä, kun hän sanoi:

− Kun meillä on sellanen tilanne, että meille on tulossa lapsi. Niin ajateltiin, että aikaistettas vähän näitä häitä alkuperäisestä aikataulusta.

− Ajateltiin myös että pidettäis sellaset vähän pienemmät häät, Lauriina sanoi vierestä hiljaisella äänellä.

***

Illan hämärtyessä he juttelivat jonkin verran myös Jukan elämästä, mutta tämä käänteli puheet enemmän heidän tilanteeseensa. Se oli tietysti hänelle helpompaa. Jemppu palasi kuitenkin useamman kerran Jukan elämäntilanteeseen. Hän sanoi olevansa surullinen, että muilla ei ollut isään tällaistakaan yhteyttä.

***

Menen viereen istumaan. Vähän paleltaa jostain sisältä. Ei ole oikein yhteyttä, ei connectionia. Tai ainakin se pätkii. Tämä on jotain haaleaa maitokaakaota nyt. Onkohan tämä se kuuluisa ensimmäinen aviokriisi?

Vaivun ajatuksiini ja näytän varmaan orvolta myyrältä. Yhtäkkiä tunnen kevyen pukkauksen kyljessäni. Sitten näen hymyn.

− Sää oot ihan hassu. Ei mua mikään vaivaa. En mä vaan osaa koko ajan jutella.

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

Ajankohtainen kirja muistuttaa 23 kertomuksen kautta elämän tärkeimmästä asiasta. Siitä, mistä myös avioliitto saa voimansa.

Lue lukijakokemus täältä.

Tuotetiedot

ISBN: 978-951-843-371-5
Ilmestymisvuosi: 2019
Kustantaja: SRK
Painos: 1.
Sivumäärä: 144
Sidosasu: Lankasidos
Koko: 130 x 195
Kovakantinen

Ostoskorisi on tyhjä