Elina Sneckin runoissa lapsilla on ihmeelliset silmät. Niiden kautta aikuinenkin näkee välillä kirkkaasti: kuinka kesä on piilossa talven alla ja kuinka maailma on ihan ikkunan takana. Vanhemmiten näköalat syvenevät ja tummuvat, mutta uskon valo ja lempeä huumori eivät häviä silloinkaan: ”Yöt pitenevät, päivät lyhenevät pois/ minulla ei ole paljon sanottavaa/ vain kuu/ ja pöydällä haukotteleva kynttilä/ Sinun siunaava kätesi kaiken yllä”.
