Vuoden 2016 ajankohtaiskirja käsittelee Raamatun opetuksen valossa anteeksiantamusta ja armollisuutta sekä niiden merkitystä. Anteeksiantamuksen evankeliumi on lahja, joka antaa voimaa sekä anteeksipyytäjälle että -antajalle. Sen avulla on mahdollista nähdä itsensä ja lähimmäinen vajavaisuuksista huolimatta täydellisenä. Ennen kaikkea se on voima, joka tekee ihmisestä vanhurskaan eli Jumalalle kelpaavan.
Hän huomasi kysyvänsä itseltään, eikö hänenkin kuuluisi armahtaa lähimmäistään, sillä Jeesus armahti jopa toisen ihmisen murhanneen miehen. Ystäväni kertoi, miten usko antoi hänelle käsittämättömän voiman kohdata häntä loukanneen ihmisen. Se antoi halun antaa lähimmäisen pahoja tekoja anteeksi. Anteeksiantamus ei merkinnyt tekojen hyväksymistä, mutta se antoi voimaa tapahtumien herättämien tunteiden ja kokemusten käsittelyyn. Ystäväni tapa puhua asiasta muuttui rakentavammaksi. (Heikkilä-Tyni: Anteeksiantamuksen voima ihmissuhteissa)