Nuottapaikkoja Salonpäästä Kirkonkylään – Oulunsalon rauhanyhdistysten historia
takakansi
Sisällysluettelo
Sisällysluettelo
Saatavuus
Varastossa
Hinta
25,00 €
Oulunsalon rauhanyhdistysten historia 1925–2025
Jari Kupsala
Lestadiolaisuus tuli Oulunsaloon 1860-luvun loppupuolella. Seuratoiminnan painopiste oli aluksi Salonpäässä, jonne perustettiin rauhanyhdistys vuonna 1925. Kun toiminta Salonpäässä alkoi hiljentyä Varjakan sahan lopetettua, painopiste siirtyi vähitellen Kirkonkylään, jonne perustettiin rauhanyhdistys vuonna 1936.
Teos luo kokonaiskuvaa lestadiolaisen herätyksen tulosta Oulunsaloon, seuratoiminnan alkuvaiheista ja toiminnan jäsentymisestä rauhanyhdistysten suojissa aina nykyaikaan saakka. Kehityskulut on pyritty asettamaan ajanhistorialliseen kontekstiinsa. Siksi kirjassa kuvataan myös Varjakan sahan vaikutusta, sota-ajan tapahtumia, kunnalliselämän vaiheita ja lestadiolaisen liikkeen laajempaa kehitystä osana kirkkoa ja yhteiskuntaa.
Runsaan kuva-aineiston joukossa on muun muassa aiemmin julkaisemattomia kuvia vuonna 1882 palaneesta Oulunsalon kirkosta.
Teos on Rauhanyhdistysten historiasarjan 19. kirja.
Tuotetiedot:
ISBN/ISRC/ISMN: 978-951-843-999-1 Ilmestymisvuosi: 2026 Kustantaja: SRK Painos: 1. Sivumäärä: 240 Sidosasu: Liima- ja lankasidottu Koko: 170 x 240 Kovakantinen