Puhuttelevaa pianomusiikkia virsistä ja Siionin lauluista
Taivastoivo-äänitteellä on pianomusiikkia, joka on syntynyt virsien ja Siionin laulujen pohjalta. Kaikki äänitteen sovitukset on tehnyt äänitteellä soittava pianisti Aaron Ahola. Ilmaisurikkaissa pianokappaleissa kuuluvat monet klassisen musiikin eri tyylilajit laulujen sanomaa kunnioittaen.
”Kaikki äänitteen sävelmät ovat itselleni hyvin läheisiä ja rakkaita. Toivon, että tämä musiikki saisi viedä matkalle, joka puhuttelee, nostattaa tunteita sekä ennen kaikkea luo toivoa ja virkistää uskon tiellä.”
Aaron Ahola, piano
1. On riemu kun saan tulla
2. Tänne Jeesus tulimme
3. Taivaat kaikki valtiaansa
4. Myös isämme uskoivat ennen
5. Jumalan luona kaikuu
6. Nyt pelko pois
7. Lapsi onnellisin mielin
8. Linnut
9. Muista, Jeesus, minua
10. On mulla onnenpäivä
11. Kiitä Herraa yö ja päivä
12. Sen suven suloisuutta
13. Nuorin silmin uskontiellä
14. Nyt kohti taivasta katselen
15. Onpa taivaassa tarjona lapsillekin
16. Taivastoivo
17. Sinussa, Kristus, luotiin kerran
18. Suurempi kuin sydämeni
19. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
20. Nyt päivä laskee, yön varjoon vaipuu
21. Tule kanssani Herra Jeesus
Kokonaiskesto: 59.19
Kuuntele näyte!
SRKCD-151
ISRC: FI-SRK-24-0003800058
Ilmestymisvuosi: 2024
Kustantaja: SRK
Saatavilla myös digitaalisesti: Amazon.com, Apple iTunes, Google, Rauhanmusiikki.fi ja Spotify