Julkaistu 14.11.2018
Monessa mukana jouluisen projektin parissa
”Kyllä se tästä alkaa rakentua! Tartutaan innolla haasteisiin!” Kannustavat viestit risteilivät WhatsApp-ryhmässämme, kun lähdimme suunnittelemaan uutta nuottivihkoa ja cd:tä.
Keväällä 2017 saimme SRK:lta toiveen tehdä jouluinen jatko-osa Iloinen lauluretki -sarjaan. Aloitimme työskentelyn valitsemalla laulut tulevaan kokoelmaan. Valitsimme tuttuja, perinteisiä joululauluja ja haimme mukaan myös monia uudempia lauluja. Laulut on ryhmitelty viiteen eri osastoon joulutunnelman mukaan, ja ne vievät kohti joulua ja joulun lapsen syntymäjuhlaa.
Tyttöjen ja poikien lauluryhmät harjoittelivat lauluja talven 2017–2018 aikana, ja laulut äänitettiin Kiimingin seurakuntakeskuksessa keväällä 2018. Äänityksissä oli iloinen tunnelma ja yhteenpuhaltamisen meininki.
Julkaisukokonaisuuden sisältöjen suunnittelu ja toteutus on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Työryhmässä teimme lauluihin leikkiohjeita ja mietimme muita ideoita, joilla voi rikastuttaa lauluhetkeä. Nämä vinkit löytyvät Iloinen Jouluretki -nuottivihkosta. Lisäksi suunnittelimme jokaiseen lauluun QR-koodin avulla löytyvän sähköisen joulukalenteriluukun, josta löytyy lisää mukavaa ja jännittävääkin jouluista sisältöä.
Ideoita pulpahteli, ne rönsyilivät ja nauru helähti tuon tuostakin, kun työryhmä kokoontui suunnittelemaan sisältöä kalenteriin. Sama into ja ilo oli mukana projektin alkuvaiheesta asti.
Teksti: Sirkka-Liisa Pietiläinen, työryhmän jäsen
Teksti on julkaistu Julkaisukuvastossa, joka on ilmestynyt 14.11.2018.