SRK:n julkaisumyymälä

Heti ensimmäisen kappaleen, Oi rakkain Jeesukseni (VK 63), myötä siirryn vuosikymmenien taakse, Rovaniemen hiljaisten päivien tunnelmaan.

Kuuntelen musiikkia ja tapailen samalla virren sanoja. Liikutun. Kappaleen viulut, cembalo ja erityisesti sello välittävät piinaviikon tunnelmaa. Lopun nokkahuilusoolo tuo keveyttä kärsimyksen teemaan.

Toinen vahva kärsimysajan virsi, Käykäämme nyt Jerusalemiin (VK 54), sello- ja viulusooloineen palauttaa mieleeni muistoja rauhanyhdistyksen ikkunoista tulvivasta huikeasta valosta.

Levyn keskivaiheilla on minulle tuntemattomampaa musiikkia. Joistakin kappaleista tunnistan virsien tai laulujen melodioita. Esimerkiksi aaria Bachin Kuoleman kahleet murtanut –kantaatista on erityisen virkistävää kuultavaa.

Kun virsi 88, Lensi maahan enkeli, helähtää soimaan, henkäisen mielessäni:

- Aivan ihana! Riemullinen!

Nokkahuilu ilmentää ylösnousemuksen iloa erityisen hyvin.

Teksti: Aulikki Piirainen

Teksti on julkaistu Julkaisukuvastossa, joka ilmestyi 3.4.

Ostoskorisi on tyhjä