SRK:n julkaisumyymälä

Julkaistu 1.3.2019

Ikkunoita arkeen ja elämään

-Blogit ovat olleet verkkolehden luetuinta sisältöä, ja lukijoilta on tullut niistä vuosien aikana hyvin myönteistä palautetta. Näen tärkeänä sen, että blogit ovat avanneet aitoja ja eläviä ikkunoita vanhoillislestadiolaisten elämään, kertoo Hanna Kallunki, joka on toimittanut kirjan Hyvä että kerroit.

Kirjassa on valikoima Päivämiehen verkkolehden blogitekstejä vuosilta 2014–2016. Kirjoittajina on kuusitoista ensimmäistä blogistia sekä kaksi vierasblogiin kirjoittanutta.

Kun verkkolehteä vuonna 2013 suunniteltiin, toivottiin, että blogien kautta tavallisten uskovaisten arki ja usko tulisivat näkyville.

– Blogisteja pyydettiin kertomaan itselleen merkityksellisistä asioita, omalla äänellään ja oman elämänsä näkökulmasta, sanoo Hanna.

Hänelle blogit ovat olleet tärkein osio verkkolehden toimittajan työssä, josta hän on tällä hetkellä vapaalla. Tekstit ovat antaneet paljon.

– Monet tekstit ovat taidokkaita ja puhuttelevia niin sisällöltään kuin ilmaisultaankin. On ollut syvästi koskettavia tekstejä ja joskus taas niin osuvia ja humoristisia, että niistä on riittänyt naurua koko päiväksi, Hanna kuvailee.

Vuorovaikutus blogistien kanssa on ollut antoisaa.

– Olen työssäni halunnut kunnioittaa kunkin blogistin omaa ilmaisutapaa, mutta koen, että vasta vuosien aikana olen oppinut ymmärtämään, kuinka tärkeä jokainen teksti kirjoittajalleen on. Onneksi blogistit ovat olleet armollisia ja hyväntahtoisia yhteistyökumppaneita.

Rikas kattaus erilaisia aiheita ja tyylejä

Kirjan toimitustyö palautti Hannalle mieleen verkkolehden alkuvaiheet, kun blogisteja pyydettiin mukaan vasta suunnitteilla olevaan verkkolehteen. Monia kysymyksiä oli ilmassa: Miten verkkolehti ja blogit otettaisiin vastaan? Mitä verkkoympäristö merkitsisi blogistien ja heidän tekstiensä kannalta?

– Arvostan kovasti, että näistä kysymyksistä huolimatta saimme hienon kirjoittajajoukon mukaan ensimmäisiksi blogisteiksi. He uskalsivat laittaa itsensä likoon ja lähteä kirjoittamaan henkilökohtaisia tekstejä verkossa toimivaan kristilliseen lehteen, jonka sisältö on kenen tahansa luettavissa, Hanna iloitsee.

Kirjasta löytyy luettavaa monenlaisille lukijoille. Kirjoittajajoukko on taustaltaan monipuolinen, ja kirjassa on rikas kattaus erilaisia aihepiirejä, tyylejä ja elämän ääniä. Mukana on niin kantaaottavia tekstejä kuin runollisia ja herkkiä tunnelmakuviakin.

– Ajattelen, että tämä kirja tarjoaa kiinnostavaa luettavaa jokaiselle, joka on kiinnostunut vanhoillislestadiolaisen kristityn arjesta, uskosta ja ajatuksista.

Teksti: Anna Illikainen

Teksti on julkaistu Julkaisukuvastossa, joka ilmestyi 3.4.

Ostoskorisi on tyhjä