SRK:n julkaisumyymälä

Julkaistu 1.3.2019

Taivaan Isälle rakkaat

”Minne Taivaan Isä meni?” on kiehtova ja lapsen­tajuinen kirja varjeluksesta ja lapsen uskosta. Se kertoo, miten Jumalan rakkaus kantaa kaiken vaikean yli.

Alvarin elämä on muuttunut yhtäkkiä ihan erilaiseksi. Mummo on kuollut. Ovatko mummon mukana kuolleet myös Taivaan Isä ja enkelit? Alvarin äiti ajattelee eri tavalla kuin mummo. Äidin mielestä taivasta ei ole, on vain jokin kummallinen Kohtalo, joka vie ihmisiä.

Alvarin kurkkua puristaa. Ei muka ole taivasta eikä enkeleitä! Vaikka mummo puhui niistä paljon. Vielä ennen kuolemaansa mummo sanoi, että taivaassa nähdään, Alvar. Ei äidin kanssa voi puhua kuolemasta, kun ei se tiedä mitään Jumalan asioista.

Ajatus Kohtalosta pelottaa Alvaria. Entä jos Kohtalo päättää viedä mukanaan isän tai äidin? Häntä pelottavat myös television kummitusäänet, joita olohuoneesta toisinaan kuuluu.

Alvarin tukena on Eevi, uskovainen koulukaveri, jonka kanssa voi viettää linnun hautajaisia ja puhua enkeleistä. Eevi, jonka äiti puhuu samanlaisia sanoja kuin mummo.

Lämmin olo tulee Alvariin, niin että silmiä on räpytettävä monta kertaa. Järvisaaren äiti rutistaa häntä ja sanoo lempeällä äänellä: – Taivaan Isän oma lapsi.

Tuntuu kuin lämmin aurinko alkaisi paistaa keittiöön. Niin kuin se tulisi seinienkin läpi. Siinä valossa näkyvät Järvisaaren äiti, Taneli ja Eevi.

Kirjalla on viesti meille kaikille

Kirjan kirjoittaja Hanna Aho kertoo, että häntä puhutteli pieni poika, joka tuli kirkkoseuroissa pyytämään esirukousta. Poika toivoi, että vanhemmat päästäisivät hänet seuroihin. Jumala vastasi lapsen rukoukseen, ja hän pääsi lopulta seuroihin kasvatusvanhempiensa kanssa. Pojalle asia oli niin tärkeä, että hän oli kertonut siitä koulussakin avoimesti.

Aho on huomannut ympärillään muitakin tällaisia lapsia. Monella on uskovaiset isovanhemmat, mutta omat vanhemmat ovat luopuneet uskosta ja halunneet ottaa etäisyyttä uskonasioihin.

− Monesti siinä unohtuu lapsen osa, se että lapsella saattaa olla suurikin kaipuu uskovaisten yhteyteen ja seuroihin, Aho toteaa.

Hän pohtii sitä, miten tärkeää olisi, että uskovaiset kantaisivat näitäkin lapsia rukouksissa. Kutsuisivat kylään, osoittaisivat rakkautta. Ja jos mahdollista, veisivät mukanaan pyhäkouluun ja seuroihin. Tästä lähtökohdasta lähti kehittymään Alvarin tarina.

Taivaan Isä pystyy pitämään uskomassa

Kun luin kirjan omille lapsilleni, lapset jäivät miettimään Alvarin elämää. He puhuivat myös kaveristaan, joka haluaa säilyttää uskon, vaikka lapsen vanhemmat ovat omasta uskostaan luopuneet. Yhdessä aloimme pohtia sitä, miltä tuntuisi, jos kotona ei puhuttaisi uskonasioista tai annettaisi ihan oikeasti anteeksi.

− Tuntuis se pahalta. Mutta Taivaan Isä pystyy pitämään uskomassa, lapset totesivat. − Ja semmoselle jonka kotona ei oo uskovaista, se pystyy antaan muita uskovaisia. Ne voi antaa sitten anteeksi.

Katselimme lukemisen jälkeen kirjan kuvitusta vielä uudelleen. Silja-Maria Wihersaaren kuvien tunnelma on toisinaan haikea, jossain kireä, jossain melkein pelottavakin. Lapsia kiinnosti erityisesti kuva metsästä. He löysivät sieltä heti oudon hahmon: silmäparin ja ojentuvan käden. Itse taas upposin sohvakuvaan, jossa pieni vauva lepäsi äitinsä sylissä. Sohvan alta pilkottavat lelut saivat hymyilemään.

Enimmäkseen kirjan kuvat ovat valoisia ja lempeitä. Yhdessä tekstin kanssa ne sykkivät iloa ja toivoa, avaavat lukijan eteen lohdullista ja ihanaa näköalaa: Kaikki hyvä on Taivaan Isälle mahdollista. Hän pitää jokaisesta lapsestaan huolen.

Kirja sisältää äänikirjan, jonka lukee Pekka Aittakumpu.

Teksti: Anne Lindfors

Teksti on julkaistu Julkaisukuvastossa, joka ilmestyi 3.4.

Ostoskorisi on tyhjä