SRK:n julkaisumyymälä

Tikkakosken rauhanyhdistyksen piirissä useita vuosia toiminut kuoro sai haasteen, kun SRK pyysi sitä toteuttamaan uuden äänitteen julkaistavaksi. Lähes kaikki kuorolaiset innostuivat ajatuksesta, ja mielenkiintoinen projekti pyörähti käyntiin projektin- ja kuoronjohtajaksi kutsutun Reetta Vasalammen johdolla.

Ennalta sovittu suunnitteluryhmä kokosi kuorolaisilta saatuja lauluehdotuksia, ja näiden pohjalta teemaksi muotoutui elämän ja uskomisen ilo. Teeman johtoajatuksena on rohkaista uskovaisia tuntemaan tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta taivastiellä ajan paineista huolimatta.

Kuoroharjoituksia oli Tikkakosken kirkossa suunnilleen kahden viikoin välein, ja lisäksi kukin ääniala piti omia stemmaharjoituksia tarpeen mukaan. Muutamana viikonloppuna kuoro kokoontui vähän intensiivisempiin harjoituksiin Keltinmäen kirkkoon, jossa äänitykset lopulta pidettiin viime helmikuussa.

Angie ja Jouni Hänninen osallistuivat ääniteprojektiin, Angie alttojen rivissä ja Jouni tenorina. He halusivat jakaa kokemuksiaan projektin ajalta. Ajatukset ilmentävät melko hyvin koko laulajaporukan mietteitä.
– Projektiin lähteminen oli erittäin positiivinen ajatus alusta asti. Pääasiana on koko ajan ollut laulaminen ja laulamaan pääseminen. Oman mielenkiintonsa on tuonut projektin haastavuus ja ainutlaatuisuus.
– Laulamisen ilon säilyminen on tärkeää. Kuoroon lähteminen arkisten kiireiden keskeltä on tuntunut välillä vaikealta. Kotoa on tullut lähdettyä joskus allapäin, mutta palatessa on olo tuntunut virkistyneeltä ja voimaantuneelta. Kuorosta on tullut vähän kuin viikoittainen terapiatuokio. Se on meille pariskuntana yhteinen harrastus.

– Projektin aikana olemme oppineet laulutekniikkaa, oikeanlaista hengitystä ja äänenmuodostusta, jotka ovat lisänneet laulamismukavuutta. Kun tekniikka on hallussa ja sanat tulleet tutuiksi, on laulutekniikan miettimisestä päästy sinne oikeaan suuntaan eli laulun sanoman äärelle.
– Eniten haasteita ääniteprojektin aikana on tuonut aikataulu. Kuoromme harjoittelee omassa kotikirkossa, ja sitä varten on käytävä korvaamassa tilojen lainaamista. Projektia varten harjoiteltiin ja äänitettiin toisessa kirkossa, joka toi lisää korvauskertoja. Myös kuoron panostus oman rauhanyhdistyksen varainkeruuseen musiikki-illan muodossa oli sovitettava projektin aikatauluun. Hyvin suunniteltu kuorokalenteri varmisti sen, että jokaiseen tilaisuuteen ehdittiin harjoitella riittävästi.

– Äänitysten lähestyessä oli ehkä vähän epävarmuutta siitä, olemmeko valmiita. Monta kertaa nousi mieleen ajatus: jollei Jumala näe tätä projektia hyväksi, voimme tyytyä siihen. Luottamus kuoronjohtajaan oli myös suuri.
– Ilmapiiri äänitysten aikana oli hyvin keskittynyt. Kuorolaiset tuntevat kuitenkin jo melko hyvin toisensa yhteensä viisi vuotta kestäneen kuorotoiminnan ajalta. Yhteishenki kuorossa on ainutlaatuinen. Vaikka ollaan hyvin erilaisia persoonina ja musikaalisuudeltamme, meitä yhdistää kuitenkin sama harrastus, ilo ja usko. Monta kertaa kirkko raikui naurusta ja välillä taas hiljeni liikutuksen kyyneliin, kun sanoma kosketti.
– Viikonloppujen aikana saimme laulaa hyvässä johdossa, akustisesti ihanassa kirkossa, ja syödä ja rupatella kaveriporukan kanssa. Ne ovatkin olleet kuoroharrastuksessamme selkeitä kohokohtia.

– Äänitysten jälkeen on ollut hyvin kiitollinen mieli, joskin myös vähän haikea olo, kun iso projekti on ohi. Onneksi kuorotoimintamme on vakiintunut, ja maanantain kuoroharjoitukset jatkuvat. Pääsemme edelleen laulamaan koskettavia lauluja rakkaiden sisarien ja veljien kanssa.
Kuorolaiset ja muut levyn tekoon osallistuneet toivovat levyn laulujen tuovan koteihin sitä samaa lohdullista ja kiitollista sanomaa, mikä on sävyttänyt kaikkia levyn tekemiseen liittyviä kokoontumisia.
”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.” (Kol. 3:16.)


Teksti: Marjut Lohvansuu


Ostoskorisi on tyhjä